Varaa pöytä

Klassikkoravintola vuodesta 1966

Ravintolaelämyksiä jo vuodesta 1966

Ravintola Kuu avattiin Töölönkadulle toukokuussa 1966. Ravintolan osuva nimi viitannee aikakauden avaruustoimintaan sekä kuulentojen ajankohtaisuuteen. Aiemmilla 1900-luvun vuosikymmenillä ravintolan tiloissa toimi mm. Töölönlahdella sijainneen Suomen Sokeri Osakeyhtiön sauna.

Jo alusta alkaen suomalainen ravintola Kuu on ollut varsinkin töölöläisten asiakkaiden rakastama, ja nyt Kuuhun matkataan jo toisessa tai jopa kolmannessa sukupolvessa. Kuusta löydät kotimaisen keittiön parhaimmat raaka-aineet; kalat, marjat, lihat ja sienet sesongin kasviksia unohtamatta. Kuussa viihtyy niin perheporukalla kuin liikeillallisellakin! Kuun sali koostuu yhdestä tilasta. Mikäli etsit kabinetti-tiloja, suosittelemme Careliaa, KuuKuuta sekä Apotekia.

Ravintola Carelia

Ravintola Careliassa parhaat raaka-aineet ja ranskalaisen keittiön klassikot lyövät kättä rennossa brasserie-ilmapiirissä. Historiallinen miljöö luo ainutlaatuisen ilmapiirin aterioinnille ja mutkattomalle yhdessäololle. Meillä viihtyvät kaikenikäiset asiakkaat nuorista varttuneisiin – yhdistävänä tekijänä on rakkaus hyvään ruokaan. Tarjoamme monipuolisen à la carten sekä laajan valikoiman oman viinimaahantuontimme viinejä. Löydät meidät keskeltä Helsinkiä, Kansallisoopperaa vastapäätä.

www.ravintolacarelia.fi

Ravintola kuukuu

Ravintola KuuKuu on hyvän ruoan kotimainen kortteliravintola.
Ruokatyylimme on sopiva sekoitus perinteisiä makuja ja modernia keittotaitoa. Kaikki ruoka valmistetaan tuoreista raaka-aineista käsityönä. Suomalais-skandinaavisia klassikoitamme ovat esimerkiksi Toast Skagen –katkarapuleipä, lohikeitto ja pippuripihvi. Viihtyisässä baarissamme voi laatujuomien kanssa nauttia omassa keittiössämme valmistettuja sopuhintaisia pikkuannoksia.

www.kuukuu.fi

Tin Tin Tango

Tervetuloa Café Tin Tin Tangoon! Mannermainen ja persoonallinen kahvila- ravintola Töölön sydämessä, suosittu jo vuodesta 1994. Päivä alkaa hyvin Café Tin Tin Tangon kuuluisalla runsaalla aamiaisella. Niitä tarjoillaan koko päivän aamusta iltaan. Päivällä leivonnaisia, herkullisia salaatteja ja toasteja. Illalla tunnelmallista taustamusiikkia, hillittyä puheensorinaa, laaja olut-, siideri- ja viinivalikoima.

www.tintintango.fi

Viinibaari Apotek

Historiallinen Helsingin XII Joutsen apteekki toimi yli sadan vuoden ajan Lapinlahdenkadun ja Eerikinkadun kulmassa. Alkuperäistä suojellun jugendapteekin sisustusta kunnioittavan remontin jälkeen syntyi töölöläisistä klassikoistaan tunnettuun ravintolaperheeseen uusi viinibaari – Apotek. Keittiö tarjoaa sesongin raaka-aineista rakennettujen vaihtuvien pikkuannosten lisäksi viinin kanssa maistuvaa naposteltavaa; huolella valittuja juustoja, leikkeleitä, pateita ja kasvisruokia.

www.viinibaariapotek.fi

Hotel Finn

Nuorekas ja uudistuva Hotelli Finn tarjoaa vierailleen kohtuuhintaista ja laadukasta majoitusta aivan Helsingin ydinkeskustassa. Ammattitaitoinen ja ystävällinen henkilökuntamme tuntee kaupunkinsa ja on valmiina auttamaan asiakkaita kaikissa ongelmissa ja kysymyksissä. Keskeinen sijainti arvokkaan keskustakivitalon ylimmissä kerroksissa. Pienen perhehotellin asiakaskeskeinen palvelu. Perinteet vuodesta 1960.

www.hotelfinn.fi

Carelia Wines

Maahantuomiamme viinejä on saatavilla useissa ravintoloissa Helsingistä Ouluun. Monet viineistämme tulevat pieniltä, itsenäisiltä viljelijä-tuottajilta. Viinejämme on saatavilla myös Alkon vakio- ja tilausvalikoimassa.

www.careliawines.fi